Mikko Seppänen

Urheilijaprofiili – Mikko Seppänen

Kuka olet, mistä tulet?
Olen 51-vuotias perheenisä. Olen valmistunut filosofian maisteriksi pääaineena musiikkitiede, lisäksi olen opiskellut kirkkomusiikkia Sibelius-Akatemiassa. Vuonna -99 muutimme perheen kanssa Nurmoon, jossa toimin kirkkomuusikkona vuoteen 2006 saakka. Sen jälkeen tein luontevan jatkon työelämässä ja siirryin Alexandria Pankkiiriliikkeessä sijoitusneuvojaksi.

Vaimoni Marjaan törmäsin Jyväskylässä opiskellessani. Olemme Marjan kanssa saaneet upean perheen. Meillä on yhdeksän lasta. Enää kotona on vain viisi lasta.

Millainen on liikuntataustasi ennen CrossFit:n aloittamista?
Viimeisen kymmenen vuoden ajan olen joka vuosi juossut maratonin -välillä kylmiltään ja välillä harjoitellen. Kuntosaleista minulla on yksi vuoden kokemus. Joulun jälkeinen morkkis yhdistettynä reiluun painonnousuun sai minut ottamaan koko vuoden kuntosalijäsenyyden. Taisin viisi kertaa käydä vuoden aikana.

Mitä olet saanut harrastukselta?
Noin kaksi vuotta sitten minulla oli kaikki keski-ikäisen suomalaisen miehen terveydelliset riskitekijät. Merkittävä ylipaino, omenanmallinen kroppa, sokerit koholla, verisuonet menossa tukkohon.
Yksi asia johtaa toiseen. Crossfit on saanut minut kiinnostumaan myös muista asioista, jotka ovat vieneet ja parantaneet muita terveysasioita.

Lisäksi on hienoa, kun saa huomata kehitystä tapahtuneen myös voima- ja taitotasoilla. Pienet päivittäiset asiat ja niiden toistaminen voi ainoastaan tuoda pysyviä muutoksia. Olen aina ollut tavoitteellinen, mutta kyllä 6:30 alkavan aamutreenin jälkeen on voittajafiilis.

Tästä on tullut myös koko perheelle yhteinen harrastus. Vanhin lapsistamme on 27-vuotias (tuleva perheenisä) myös hän vaimonsa kanssa harrastavat CrossFittia.
Neljä nuorinta lastamme oli viime kesänä lapsille ja nuorille tarkoitetussa 60100 CrossFit-ryhmässä. Yleensä, kun kokoonnumme koko perheellä saamme jonkun treenin aikaiseksi.

Miksi CrossFit ja mikä siinä on parasta?
Kun tyttäreni joulukuussa 2017 katsoi mahakasta ja mahtavaa olemustani, hän totesi ykskantaan: ”Isä! Sun hosumisesta juoksulenkeillä ei ole sulle riittävää hyötyä”.
Hän ilmoitti, toki lupaa kysyen, minut ja vaimoni vuoden 2018 ensimmäiselle CrossFit 60100 -salin alkeiskurssille. Sannimarialla oli itsellä hyvät kokemukset crossfitin harrastamisesta. Tästä töytäisystä crossfitin pariin täytyy tytärtä kiittää ja kumartaa.

CrossFit on hämmästyttävän koukuttava laji. Valmiit ohjelmat ja yhdessä tekeminen – saat itsestä paljon enemmän irti. Yhteisöllisyys antaa mukavan lisämausteen. 60100-salilla on huippuvalmennus ja todella mukavat valmentajat. 👍

Kannustava kulttuuri on hieno, tälle lajille tyypillinen ominaisuus ja korostuu erityisesti meidän salilla. Kaikki ovat ja saavat kokea olevansa tervetulleita. Olet sitten millä tasolla tahansa. Kukaan ei katso sinua ”nenänvartta pitkin”.

Kun kello laitetaan käyntiin niin se sopii erityisesti ”punaiselle” persoonallisuustyypille, joka kilpailee käytännössä kaikista mahdollisista asioista. Hauskaa siinä on se, ettei muilla ole aavistustakaan että jollakin on kisa käynnissä.

Terveiset lajin aloittamista harkitsevalle.
Muistan neljän ihmisen tehneen ristinmerkin, kun kuulivat, että aloitan CrossFitin.
Ihmisillä on väärä luulo, että pitää olla hyvässä kunnossa ennen kuin aloittaa. Siitä on toki hyötyä, mutta CrossFit antaa sinulle mahdollisuuden harjoitella monipuolisesti ja kokonaisvaltaisesti. Kaikki treenit voidaan skaalata sinun tasollesi sopivaksi. Tällä viikolla erään treenin kohdalla tein maailmanennätyksen siitä, mitä kaikkea eri skaalauksia käytin, että sain treenin tehtyä.
Varoituksen sana, jos olet addiktoituvaa persoonallisuustyyppiä, niin on merkittävä riski että jäät ”tähän aineeseen” koukkuun.

Älä enää mieti, että pitäisi tehdä jotain.

Samankaltaiset artikkelit

  • Urheilijaprofiili – Paula

    1. Kuka olet, mistä tulet? Olen reilu nelikymppinen kolmen lapsen äiti Seinäjoelta. Työskentelen SeAMKin kirjastossa. 2. Millainen on liikuntataustasi? Nuorena oli hyvinkin aktiivinen liikkuja ja harrastin sitä sun tätä, hiihdosta jalkapalloon, suunnistuksesta jazztanssiin. Fiilispohjalta. Aikuisiällä löysin liikunnanilon uudestaan bodycombatin, bodypumpin ja sh’bamin parissa. Niistä siirryin kehonpainoharjoitteluun, kahvakuulailuun ja cross trainingin pariin. Sitten tulikin aika kokeilla…

  • Urheilijaprofiili – Jani Sivunen

    Kuka olet, mistä tulet? Oon 35-vuotias syntyperäinen Ilmajokinen, ihan siis Seinäjoen naapuripitäjästä. Työkseni hoidan lehmiä. (Juokaa kotimaista maitoa!!) Lisäksi aloitin tradenomiopinnot Tampereella, ihan vaan omaksi iloksi. CrossFit-harrastajana vielä tuore, alkeiskurssin kävin keväällä 2024. Millainen on liikuntataustasi ennen CrossFit:n aloittamista?Ratsastin ahkerasti ja aktiivisesti jostain ala-asteelta n. 25-vuotiaaksi. Viimeiset ajat valmentauduinkin tavoitteellisesti, mutta harrastus stoppasi kuin seinään,…

  • Urheilijaprofiili – Timo Alanko

    Kuka olet, mistä tulet? Olen 56-vuotias rakennuspuolen DI. Syntynyt olen Vaasassa, sieltä muutin 20-vuotiaana Tampereelle opiskelemaan. Tampereelta löytyi vaimo ja kaksi poikaa syntyi siellä. Vuonna 2001 muutimme Seinäjoelle ja kolmas poika syntyi täällä. Asumme Kärjessä ja sieltä ajelen Peräseinäjoelle Nordec Oy:lle töihin. Millainen on liikuntataustasi ennen CrossFit:n aloittamista?Innostuin liikunnasta vasta nelikymppisenä. Aloitin pyöräilyllä, mutta kun…

  • Urheilijaprofiili – Viivi

    Tällä kertaa esittelyssä Viivi, meidän sydämmellinen rääväsuu! Viiviin voi treenien lisäksi törmätä hääräämässä Varickolla, eli salin väen suosikki lounaspaikassa 🙂 Kuka olet, mistä tulet? Olen Viivi Loppela, 24 vuotias kahden lapsukaisen äiti, sekä yrittäjä ravintola-alalla. Synnyin ja kävin koulua Seinäjoella, opiskelin muutaman vuoden matkailualaa Lapualla ja 2014 palasin takaisin Seinäjoelle. Millainen on liikuntataustasi ennen CrossFit:n aloittamista?…

  • Urheilijaprofiili – Rami Haavisto

    Kuka olet, mistä tulet?Oon Haaviston Rami, 2 lapsen iskä ja ravintolayrittäjä. Mä oon Teuvalta lähtöösin. 10 vuotta kiertelin ja asustelin pitkin Suomea ja vähä ulkomaillakin. Nyt viimeisen 5 vuotta asunut Seinäjoella. Millainen on liikuntataustasi ennen CrossFit:n aloittamista?Nuorempana harrastin painia, salibandyä ja jalkapalloa. Mitä olet saanut harrastukselta?Loistavia ystäviä, paremman kunnon ja voimaakin on vähä tullu. Harrastus…

  • Urheilijaprofiili – Marika

    Kuka olet, mistä tulet? Marika, 24-vuotias ja ihan hauska tyyppi. Kotoisin olen Kauhajoelta, mutta jo pidemmän aikaa asunut täällä Seinäjoella. Toukokuussa valmistuin tradenomiksi ja työkseni olen tehnyt vaikka ja mitä, mutta nyt olen myyjänä XXL:ssä. Millainen on liikuntataustasi ennen CrossFit:n aloittamista? Aika paljon eri lajeja ja liikuntamuotoja on tullut jo pienen elämän aikana kokeiltua. Mm….