Urheilijaprofiili – Pasi
1. Kuka olet, mistä tulet?
Olen Pasi Talvitie Seinäjoelta. Ikäni puolesta olisi jo hyvinkin
mahdollista osallistua ”aikuisten” miesten masters -sarjoihin.
Työkseni toimin sosiaalialan yrittäjänä lastensuojelun parissa.
2. Millainen on liikuntataustasi?
Oma liikuntataustani koostuu oikeastaan kolmesta päälajista sekä
monista muista yksittäisistä kiinnostuksen kohteista liikunnan
parissa. Nuorena olin muutaman vuoden mukana painiharrastuksen
parissa. Yksilölajit eivät kuitenkaan ole koskaan minua
kiinnostaneet kovin paljoa. Painista siirryin sitten pesäpallon
pariin muutamaksi vuodeksi. En oikeastaan koskaan pitänyt
erityisemmin pesäpallosta. Jääkiekko oli nuorena poikana isona
haaveena, mutta kulkeminen Peräseinäjoelta Seinäjoelle
harjoituksiin oli perheemme resursseilla silloin mahdotonta. Tämän
jälkeen aikuisiällä tuli pelattua salibandyä SPV:ssä noin 10
vuoden ajan. Säbä oli ensimmäinen laji, joka vei täysin
mennessään ja panostinkin todella kovaa harrastukseen parhaimmat
urheiluvuoteni.
3. Miksi aloitit CrossFitin harrastamisen?
Salibandyuran jalkeen ajattelin aina, että ei ole olemassa mitään
noin hienoa lajia kun säbä on. Harrastin lähinnä juoksua silloin
tällöin, kävin salilla epäsäännöllisesti, rullaluistelin ja
pyöräilin. Oma psyyke on kuitenkin rakentunut siten, että asioiden
satunnainen puuhastelu tai harrastelu ilman tavoitetta ei vain kerta
kaikkiaan sovi minulle. Kaikki tai ei mitään / on-off mentaliteetti
urheilussa on mielestäni ainut oikea tapa, ja minulle se ainoa
mahdollinen tapa ylipäänsä harrastaa liikuntaa. Olin jo pitkään
halunnut harrastaa tosissani jotain lajia, mutta ei vain tullut
vastaan mitään kiinnostavaa. Viime vuonna loppukesästä kuulin
kaverin kerran puhuvan Crossfitistä ja se oli sitten siinä! Olin
heti siltä seisomalta täysin vakuuttunut, että Crossfit kuulostaa
täysin minun jutultani.
4. Millaisena olet kokenut CrossFitin harrastamisen? Onko harrastus
vastannut ennakko-odotuksiasi?
Kun tulin ensimmäiselle On-Ramp -kurssille viime syksynä, en tiennyt
lajista juuri mitään. Youtube videoita oli toki tullut katseltua ja
ihmeteltyä urheilijoiden kykyä venyä aina äärimmäisyyksiin
saakka. En ollut väärässä piiruakaan kun viime kesänä ajattelin
Crossfitin olevan minun juttuni. Crossfit on ehkä kaikkein parasta
mitä minulle on tapahtunut urheilun parissa, ottaen myös huomioon
pitkä säbäurani SPV:ssä. Laji on kerta kaikkiaan kokonaisvaltaisen
mahtava ja huikean monipuolinen. Ei ole väliä, oletko pitkä tai
lyhyt, tukeva tai laiha, nuori tai vanha, kokenut tai kokematon
liikkuja, jokaiselle Crossfit tarjoaa samat mahdollisuudet kokea
liikunnan iloa ja riemua. Salilla on ammattitaitoiset ja
tsemppihenkiset valmentajat ohjaamassa ja auttamassa yksilöllisesti
jokaisessa päivän harjoituksessa. Näin miehekkään
yksinkertaisesti ajateltuna, minun tarvitsee vain tulla paikalle
valmiiksi ohjelmoiduille tunneille ja tehdä kuten käsketään.
That´s it ja voit odottaa kehittyväsi varmuudella. Crossfitin
yhteisöllisyys on kerrassan hienoa; siihen kuuluu luonnollisesti
salin muiden urheilijoiden kunnioittaminen ja jatkuva kannustaminen.
Ja tämä on tullut oikeasti koettua, ainakin tällä salilla. On
ollut myös mukava nähdä ettei ihmisten erilaiset elämänvaiheet ja
elämäntilanteet ole esteenä hyvälle ilmapiirille yhteisössä.
Hyvässä seurassa syntyykin usein juttutuokioita järkevistä sekä
ei niin järkevistä aiheista treenien jälkeen…
5. Mitkä ovat olleet henkilökohtaisia haasteitasi ja onnistumisiasi?
Crossfitissä haasteita riittää varmasti jokaiselle lajin
harrastajalle. Tässä lajissa ei tule valmiiksi koskaan ja se on
lohdullista tietää. Omat fyysiset ja psyykkiset rajat tulevat
vastaan salilla joka viikko monesti. Itsensä haastaminen on kuitenkin
parasta, mitä voit pidemmän päälle itsellesi tehdä.
6. Vapaa sana: jäikö jotain sanomatta?
Ehkä tähän loppuun yksi hieno yhteisöllinen motivational saying: I
want to inspire people. I want someone to look at me and say ”because
of you I didn´t give up”.